Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kaupungin varjot

Hitosti rahaa

30.08.2010 - 15:17 / Kategoriat: Elukka

Olipas taas vaikeuksia tehdä päätöksiä. Tällä kertaa pulmaa aiheuttivat vakuutusasiat, Elukan sellaiset. Vastenmielisiksi vakuutusasiat muuttuvat päässäni siitä syystä, että niiden miettiminen herättää minussa pelkoa. Ja se, että teen jotain pelon vuoksi, tekee avuttomaksi. Ja avuttomuus vasta onkin ilkeä fiilis.

Kaikenmaailman alennuksien jälkeen Elukan vakuutus vuodeksi maksaa 257,90 euroa. Mielestäni se on ihan hitosti rahaa, sillä summalla saisi melkeinpä tällaiset (vaikka tarkoitukseni ei suinkaan ole rinnastaa Elukan hyvinvointia kenkiin).

Mietin vakuutusta ja sen päättämistä/jatkamista kolmen viikon ajan lähes päivittäin, enkä lopulta uskaltanut irtisanoa sopimusta. Sellaisen diilin tein itseni kanssa, että jos seuraavan vuoden aikana ei tapahdu mitään sairausjuttuja, hankimme ensi syksynä jotain pienimuotoisempaa.

Parikan Lulut voimme hankkia jo aiemmin.


Mitäpä tuon eteen ei tekisi?

Jon kirjoitti 02.09.2010 - 21:28
Mulla Tapiolan eläinvakuutus maksaa kaikenmaailman alennuksien jälkeen 173.10 / vuosi. Kennelliiton jäsenenä saa 10% alennusta.
Kaupungin varjot kirjoitti 03.09.2010 - 10:11
Jon: Koiran rotu vaikuttaa noihin vakuutusmaksuihin. Oletan, että sinulla ei ole ranskista?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code